Kansallinen kilpailukausi 2001

Kauden kilpailut aloitettiin Ypäjältä 12.-13.5. Luokkia kauden ensimmäisissä kilpailuissa oli kaikkiaan sitsemän ja niihin oli mukaan ilmoittautunut lähes neljäkymmentä valjakkoa.

Ponien noviisiluokassa sijoitukset jaettiin Shetlandponien kesken. Parhaiten luokassa pärjäsi Essi Sinikorpi Wikners Linuksella. Toisen sijan kokonaiskilpailussa nappasi Niina  Vainikainen Frodolla ja Rommi-Ritarilla, jotka jo aikaisemmin on nähty kilpailemassa yksikköinä. Kolmantena luokassa oli Nina Jokimies poniparilla Rufux ja SG Step, joista myös jälkimmäinen on aikaisempina vuosina nähty kilpailuissa yksikköponina.

Reijo Kuhakoski

Hevosten noviisiluokassa voitto meni Hartjun Oppimiskeskuksen väreihin, kun tallin työmyyrä Suomenhevostamma Anneli kuskinaan Anni Tallgren vei voiton. Seuraavan palkintosijan nappasi kotiinsa kokenut kuski Tove-Maria Holmasto, tällä kertaa hevosella Wisconsin. Luokassa nähtiin muitakin vanhoja kuskeja.Niin Leena Rimpiläinen kuin Reijo Kuhakoskikin starttasivat muutamien vuosien tauon jälkeen jälleen valjakkokilpailuissa.

Kolmantena luokkana ajettiin Suomen Hippoksen sponsoroima luokka joka oli avoinna Suomenhevosille. Tässä luokassa voittoon ylsi Heidi Sindan ajama ori Pikku-Peto. Toiselle sijalle sijoittui myös poniluokassa startannut Sanna Järvelä Rexvilillä. Kolmanneksi ajoi Susse Ring kuumaakin kuumemmalla Rainella.

Upeita pätkiä väläytteli myös ensimmäisessä yhteisessä kilpailussaan suomenhevosparilla Ulla Kemppainen.

Yhdistetyssä luokassa harmittavasti kaikki viisi startannutta jäivät ilman kokonaistulosta joten palkintoja ei näin ollen kokonaiskilpailusta päästy jakamaan.

Ponien vaativassa luokassa mentiin “vanhaan malliin” Päivi Lehtosen voittaessa poniparillaan Belinda v.d. Witte Maat ja Marttilan Gilda.Seuraavat sijat menivätkin täyssisarpareille, Mirva Kinnusen ajamat Hagelunds Keir ja Hagelunds Jazzmyran nappasivat toisen sijan ja Raisa Takkisen ponit Sharlotte Moon ja Yläharjun Paulette kolmannen sijan.

Hevosten vaativan luokan voitto meni Heidi Sindalle ja Jehun-Viimalle. Toisena luokassa oli maailmanmestari Arja Mikkonen SG Oberolnilla.

Hevosparien vaativassa luokassa ainoan sijoituksen otti itselleen Ben Simonsén uudella parillaan Kidi ja Artemis.

Seuraavaksi kilpailtiin Halikossa toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Täällä ponien noviisiluokan kärki oli jo tuttua edellisestä kilpailusta. Voiton vei jälleen Essi Sinikorpi Wikners Linuksella.Toisena tällä kertaa Nina Jokimies Rufuxella ja SG Stepillä sekä kolmantena Niina  Vainikainen Frodolla ja Rommi-Ritarilla.

Myös hevosten noviisiluokan kärjessä nähtiin tuttuja värejä, kun Anni Tallgren Annelilla nappasi jälleen voiton luokassa. Myös luokan toinen sija matkasi Harjuun Tiina Sunin ja Caprioletta Hillsin matkassa.

Suomenhevosten helpossa luokassa ainoan sijoituksen nappasi tällä kertaa Hanne-Leena Tuominen Vahdolla, jättäen taakseen rutinoituneet kuskit Heidi Sindan sekä Päivi Lehtosen. Molemmat saivat kuitenkin revannsin, Päivi Lehtosen voittaessa vaativan poniluokan parillaan Belinda v.d. Witte Maat ja Marttilan Gilda sekä Heidin viedessä ykkössijan hevosten vaativassa luokassa. Poniluokassa muut sijoittuneet olivat Raisa Takkinen sekä Camilla Simonsén ja hevosten luokassa Arja Mikkonen, Susse Ring sekä Leena Tuurna.

Valjakkoajon SM-kilpailut järjestettiin 27.-29.7. Harjussa Hevoskolmosten yhteydessä. Jälleen kerran ponien noviisiluokassa voiton vei Essi Sinikorpi Wikners Linuksella. Myös seuraavalla sijalla nähtiin jo alkukaudesta hyvin pärjänneet ponit Rufux ja SG Step kuskinaan Nina Jokimies.

Hevosten noviisiluokassa marssittiin jälleen Harjulaisten tahtiin. Kolmesta sijoittuneesta kaksi olivat jälleen Harjun oppilaita. Dea Kauppala Loppukirillä voitti luokan Anni Tallgrenin ollessa Annelilla kolmantena. Toiselle sijalle kiilasi Sanna Tirkkonen SG Tigerilla.

Avoimen luokan kahdesta kilpailijasta parhaimpana palkittiin Heidi Sindan ajama Suomenhevosori Pikku-Peto.

Ponivaljakoiden luokassa kaikilla osallistuneilla ei ollut oikeutta kilpailla SM-mitaleista, joten he kilpailivat ainoastaan luokkavoitosta ja sijoituksista sekä keräsivät näyttöjä PM-kilpailuita varten. Luokassa voiton vei Päivi Lehtonen Suomenpienhevosoriilla Mirlakka.Myös toinen sija meni Suomenpienhevosoriille, V.P.Jehu, kuskinaan Margit Ticklen. Kolmanneksi luokassa sijoittui Tarmo Puranen Vuonohevosellaan Fjordguten. Luokan kaksi kärkivaljakkoa taistelivat ainoastaan luokkavoitosta, joten Suomenmestaruus kultamitali pujotettiin Tarmo Purasen kaulaan. Muut mitalistit olivat Sanna Järvelä Soap Bubblella sekä Mirva Kinnunen Hagelunds Keirillä.

Tarmo Puranen Fjordguten

Poniparien luokassa ainoastaan kahdella valjakolla oli osallistumisoikeus SM-kilpailuun, joten mitaleita tässä luokassa ei voitu jakaa. Luokkavoittoon ajoi Raisa Takkinen poneillaan Sharlotte Moon ja Yläharjun Paulette.

Hevosten SM-luokassa mitalikolmikko löytyi suoraan luokan kolmen parhaan joukosta. Tiukan kilpailun jälkeen Arja Mikkonen sai kaulaansa kultamitalin ja tutustui todistetusti siten myös tarkemmin Harjun uuteen vesiesteeseen.Hopeaan joutui tänä vuonna tyytymään Heidi Sinda Jehun-Viimalla. Kolmanneksi jo selvemmällä piste-erolla nousi Leena Tuurna hevosellaan The Most.

Kuten poniparien luokassa jäi myös hevosparienkin luokassa SM-mitalit jakamatta, tällä kertaa tosin kahden valjakon tullessa jossain osakokeessa hylätyksi. Luokkavoiton nappasi täten Ben Simonsén hevosillaan Kidi ja Artemis.

Kansallisen kauden päätöskilpailut järjestettiin Savijärvellä 10.-12.8. Kilpailussa sai myös kasteensa uusi nurmipohjainen koulukenttä, jonka myötä nyt myös kotimaisissa kilpailuissa valjakkoajoväki pääsee nauttimaan nurmella koulukokeen ajamisesta.

Ponien noviisiluokan voitto meni tällä kertaa Nina Jokimiehelle poniparillaan Rufux ja SG Step. Toisena luokassa palkittiin Harjun Oppimiskeskuksen Milla Koljonen Taavetilla.

Hevosten noviisiluokassa kärjessä nähtiin “uutta verta”. Maija Niemelä ajoi ensimmäistä kertaa kilpailussa Ruskelan Dakotaa voittaen kokonaiskilpailun. Toisella sijalla nähtiin taas tuttuja kasvoja, kun Anni Tallgren Annelilla otti jälleen sijoituksen. Kolmannen sijan valtasi Sanna Tirkkonen SG Tigerilla.

Avoimessa luokassa olivat ponit ja hevoset yhdistetty yhdeksi luokaksi, Tämän luokan voitto meni Heidi Sindalle ja Pikku-Pedolle. Toisena luokassa palkittiin Marsa Rönn Shetlanponilla Östertorps Gnejs.

Yksikköponien vaikean luokan voiton vei jälleen Päivi Lehtonen Mirlakalla. Toiseksi luokassa ylsi Maija Niemelä Justus-Fialla. Poniparien luokkavoittoon ajoi jälleen Raisa Takkinen poneillaan Sharlotte Moon ja Yläharjun Paulette.

Hevosten vaikea luokka ajettiin varsin tutuissa merkeissä; Arja Mikkosen voittaessa SG Oberonilla Heidi Sindan ollessa Jehun-Viimalla toinen. Kolmannelle sijalle ajoi koko kauden vakuuttavasti ajanut Michaela van Assendelft Fakirilla.

Hevosparivaljakoiden luokkavoitto meni Harjun Oppimiskeskuksen rehtorille Heikki Heiskaselle hevosillaan Dombi ja Remeny. Toiselle sijalle luokassa sijoittui Ben Simonsén Kidillä ja Artemiksella.

Kansallisen kauden päättyessä valjakkoväen parissa todennäköisesti löytyi monia tyytyväisiä kuskeja, groomeja sekä muita tukihenkilöitä. Toivotaan että kaikki te jaksatte jatkaa kilpailemista upeassa lajissa myös ensi kaudella.

Leena Tuurna

Kuvat: Leena Kahisaari & Katri Wäyrynen