PONIJUTTUA

Kansainvälinen Ratsastajainliitto FEI laatii kullekin ratsastuksen lajille omat sääntönsä. Näihin kansainvälisiin sääntöihin nojaten jokaisen maan kansalliset liitot laativat omat sääntönsä. Kuluneen kesän aikana valjakkoajoporukassa ja erityisesti ponikuskien keskuudessa on suurta kohua ja keskustelua herättänyt aihe ”FEI kieltää pienten ponien ajamisen”. Tästä kauhukuvasta on seurannut paniikkireaktiona poninvaihtopäiviä ja masennuksen hetkiä shetlanninponien kärryillä.

Suomen Ratsastajainliiton valjakkoajojaosto päätti kesällä kansallisten valjakkoajosääntöjen uusimisesta, koska ”ponisäännön” lisäksi FEI on  lanseeramassa uusia sääntöjä kaudelle 2002. FEI:n säännöissä on kuitenkin niin mullistavia muutoksia tiedossa, että Suomessa jäämme odottelemaan, mitkä muutokset jäävät voimaan ennen kuin muutamme omat sääntömme. Kesällä asetettu työryhmä on kuitenkin laatinut muutoksia sääntöihin ponien osalta, vaikka koko sääntökirjaa ei uusitakaan. Poneja koskevat muutokset tullaan lisäämään sääntöihin liitteenä ja julkaistaan myös Hippos-lehdessä ensi kevään aikana.

FEI:n kohuttu pykälä kuuluu seuraavasti: ”Yksikköponien luokassa ajetaan vain poneilla, joiden säkäkorkeus on yli 120 cm (1.1.2002 jälkeen)”. Tällähän on merkitystä VAIN kansainvälisissä kilpailuissa, eikä siten Suomen tai Ruotsin kansallisissa kilpailuissa, joissa on käytössä ko. maiden liittojen omat säännöt. Toistaiseksi ei jaoston tiedossa ole ollut, että suomalaisia ponikuskeja olisi lähdössä kilpailemaan Keski-Euroopan kentille.

ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ?

Kauden 2001 aikana on käyty vilkasta keskustelua myös siitä, että pikkuponien suoritukset ovat näyttäneet usein yleisön silmissä epäesteettisiltä ja jopa eläinrääkkäykseltä. Nykyään suuri yleisö reagoi erittäin herkästi, jos mikään herättää epäilyä eläinten hyvinvoinnista. Shetlanninponienhan tiedämme jaksavan vetää vaikka mitä, mutta kysymys onkin siitä, miltä se näyttää. Valitettavasti olemme myöskin nähneet suorituksia, joihin ponia ei ole valmennettu riittävästi. Väsyneen tai laiskan ponin ajamisessa on oltava erittäin varovainen, piiskankäyttö on aivan turhaa, ja tuomaristo tulee puuttumaan siihen yhä herkemmin.

Säännöissä määrätään mm. maratonvaunujen painoista. Hevosten ja isojen ponien osalta vedettävä kuorma on keskimäärin puolet vetävien hevosten/ponien painosta, mutta shetlanninponeilla tämä massa löytyy jo kuskista ja groomista. Vaunujen on kuitenkin jo turvallisuussyistä oltava sen verran tukevat, ettei ne leviä estealueelle. Toisaalta groomien mukanaolo maratonilla on katsottu olevan tärkeää myös turvallisuussyistä. Yleisön silmissä kaksi ihmistä pienen ponin kyydissä näyttää kuitenkin lähes rääkkäykseltä.

UUSISTA SÄÄNNÖISTÄ

Uusissa säännöissä ponit jaetaan kahteen ryhmään, isot ponit: säkäkorkeus yli 120 cm ja pienet ponit: säkäkorkeus 120 cm tai alle. Poneista on ilmoittautuessa kerrottava säkäkorkeus, pelkkä kategoria ei riitä, koska uusi luokitus menee keskeltä entistä B-kategoriaa.

Yksikköluokassa pienillä poneilla ei vaadita groomia missään osakokeessa, mutta kuskin ja tuomariston harkinnan mukaan voi groomin ottaa mukaan. Koulu-ja tarkkuuskokeessa tuskin on groomille tarvetta,  ja toisaalta kovin aran ja epävarman kuskin lähtöä maratonille kannattaisikin harkita. Useimmiten nykyään matkareitit kulkevat aivan kilpailualueen läheisyydessä, eikä pitkiä taipaleita maantiellä enää monessakaan paikassa ole, joten ehkä turvallisuuskysymykset siellä eivät ole kovin suuri ongelma. Tämä on tietenkin asia, josta löytyy monia mielipiteitä, ja joudumme varmaan pohtimaan tätä vielä useaan otteeseen.

Vaunupainoihin on kansallisissa säännöissä uusia tarkennuksia, mutta käytännössä ne koskevat vain vaikeita luokkia. Myös matkanopeuksiin tulee jaottelu isoille ja pienille poneille erikseen. Tarkkuuskokeessa pienet ponit yleensä pärjäävät ketteryydellään isojen suurta vauhtia vastaan, joten siihen ei ole tiedossa muutoksia. Koulukokeen osalta lisätään mahdollisuus käyttää sopivan kokoista koulurataa, ja pienillä poneilla voidaan ajaa myös 30m x 60 m tai 20 x 40 kentällä sikäli, kun ohjelmia saadaan laadittua.

Käytännössä siis koko suuresta kohusta ja maailmanlopun uhasta huolimatta Suomen valjakkoajosäännöissä ei kovin suuria mullistuksia tapahdukaan. Itse asiassa FEI vaikuttaa meidän elämäämme kotimaan kisoissa sangen vähän.

Marita Johansson