Teksti © Anna E. Vähäkuopus 10/2006
Hevosilla ja muilla kavioeläimillä on ajettu jo muinaisista ajoista lähtien. Siitä ei ole varmuutta, kesytettiinkö hevonen ensin ajoon vai ratsastukseen.
Nykymuotoisen valjakkoajon kilpailusäännöt kirjoitettiin 1960-luvun lopulla Kansainvälisen ratsastajainliiton (FEI) presidenttinä 1964-1986 toimineen Prinssi Philipin johdolla.
British Driving Society (BDS) oli järjestänyt vuodesta 1965 lähtien valjakkoajotapahtumia, joissa kilpailtiin ”maasto- ja esteajossa”. Prinssi Philip näki vastaavanlaisen kilpailun Saksassa 1968 ja innostui lajista niin paljon, että alkoi kehittää sille kansanvälisiä sääntöjä kenttäratsastuksen kilpailusääntöjen pohjalta. Ensimmäiset valjakkoajosäännöt tehtiin nelivaljakoille.
Uusien sääntöjen mukaiset nelivaljakkokilpailut järjestettiin ensi kertaa vuonna 1970 Sveitsissä. Jo vuonna 1971 Unkarissa ajettiin EM-kilpailut ja 1972 Saksassa MM-kilpailut.
Erilaisille valjakoille järjestetään vuosittain ympäri maailmaa paljon FEI:n hyväksymiä kansainvälisiä kilpailuja. Yksiköt ja parit kilpailevat MM-mitaleista joka toinen vuosi. Nelivaljakot kilpailevat niin ikään joka toinen vuosi, mutta aina joka neljäs vuosi ne ratkaisevat keskinäisen paremmuutensa World Equestrian Games-nimisen, ratsastuksen lajit kouluratsastuksesta vikellykseen käsittävän kilpailun yhteydessä. Lisäksi ajetaan mm. PM-kilpailuja joka toinen vuosi. Nykyään FEI:n hyväksymiä EM-kilpailuja järjestettäneen vain nelivaljakkoponeille.
Valjakkoajon nykyaikainen kilpailumuoto on siis lähtöisin Manner-Euroopasta, mistä se on levinnyt Englantiin, Etelä-Afrikkaan, Australiaan ja Pohjoismaihin.
Vaikka maratonradat ovatkin lyhentyneet lajin alkuaikojen yli 40 kilometristä nykypäivän alle 20 kilometriin, radat ovat muuttuneet huomattavasti teknisemmiksi. Kolmipäiväisissä kilpailuissa viimeisenä osakokeena ajettavan tarkkuuden merkitystä kokonaistuloksiin on varsinkin viime vuosina lisätty vaikeuttamalla ratoja.
Myös valjakkoajoon liittyvät ajovarusteet ovat kehittyneet ja kehittyvät koko ajan. Sääntöjä on muokattu vuosien saatossa useaan otteeseen. Silti monet perinteet ovat kuitenkin säilyneet vahvasti nykypäivään asti - kolmesta osakokeesta kaksi ajetaan edelleen vanhan ajan tyylisiä hienoja vaunuja, valjaita ja vaatteita käyttäen.
Valjakkoajoon tarvitaan kuski, groomi eli vaunuavustaja, hevonen tai poni (tai useampia), valjaat ja vaunut. Hevosen tai ponin rodulla ei sinänsä ole merkitystä, kunhan sillä on riittävästi kapasiteettia suorittaa vaaditut tehtävät.
Yksikössä on yksi hevonen tai poni ja parivaljakoissa kaksi hevosta tai ponia vetää vaunua rinnakkain. Suuremmissa hevosmaissa kilpaillaan myös mm. nelivaljakoilla sekä tandemeilla.
Valjakkoajo ja raviurheilu ovat eri asioita. Ainoa yhteneväisyys lajeilla on se, että hevonen vetää vaunua/kärryä, jossa on ihminen.
Valjakkoajossa on kolme osakoetta; koulu-, maraton- eli kestävyys- ja tarkkuuskoe. Se vastaakin pitkälti kenttäratsastusta ja vaatii niin hevoselta, kuskilta kuin groomiltakin hyvää kuntoa.
Lajin vaativuuden takia hevosten hyvinvointiin kiinnitetään erityistä huomiota kilpailujen aikana. Kolmipäiväisissä kilpailuissa hevosten kunto tarkastetaan ennen kilpailua sekä jokaisena kilpailupäivänä.
Valjakkoajossa osakoetulokset ilmoitetaan virhepisteinä. Lopputulos saadaan laskemalla kaikkien kolmen osakokeen tulokset yhteen. Mitä vähemmän virhepisteitä on, sen parempi.
Valjakkoajossa järjestetään myös kilpailuja, joissa on vain yksi tai kaksi osakoetta – useimmiten koulu ja/tai tarkkuus. Niistä on hyvä aloittaa valjakkoajon kilpailu-ura.
Kynnys valjakkoajon aloittamiseen on matala. Helpoimmissa luokissa voi ajaa esim. koppakärryillä ja ravivaljailla. Kokemuksen kertyessä ja luokkien vaikeutuessa oikeanlaisten, valjakkoajoon tarkoitettujen varusteiden merkitys kuitenkin kasvaa.
Helpommissa kilpailuluokissa järjestetään ennen koulukoetta valjakkotarkastus, jossa arvioidaan hevonen, vaunut, valjaat ja niiden sopivuus hevoselle, kuskin ja groomin asut sekä esiintyminen. Samalla valjakkotarkastuksen suorittajalta saa vinkkejä varusteiden ym. kehittämiseen. Apua oikeanlaisten varusteiden valintaan saa myös esim. aluevalmentajilta ja valjakkoajojaoston kautta.
Koulukokeen helpoimmat luokat ajetaan 40×80 ja muut 40×100 metrisellä, hiekka- tai nurmipohjaisella radalla. Pikkuponeille eli poneille joiden säkäkorkeus on 120 cm tai alle, radan koko voi olla 30×60 metriä.
Koulukokeessa valjakko esittää ennalta määrätyn ohjelman, joka sisältää käyntiä, ravia, pysähdyksiä ja peruutuksia esitettyinä suorilla ja kaarevilla urilla – aivan kuten kouluratsastuksessakin. Vaikeimmissa luokissa osa ohjelmasta ajetaan yhdellä kädellä ohjista kiinni pitäen ja nelivaljakoiden ohjelmissa on myös avotaivutusta. Suurimmassa osassa valjakkoajon kouluohjelmista ei ole laukkaa lainkaan.
Koulukokeessa hevonen on siistitty ja letitetty. Kansallisissa luokissa varusteiden pitää sopia koulu- ja tarkkuusosakokeissa käytettävien juhlavaunujen ja -valjaiden tyyliin. Helpommissa luokissa juhlavarusteet eivät ole pakolliset, mutta valjakon pitää olla siisti.
Valjakkoajon kouluosuudella ääniapuja saa käyttää kohtuudella. Pakollisiin varusteisiin kuuluvat mm. kuskin jalkojen päällä oleva ajoesiliina sekä kuskilla ja groomilla päähine ja hanskat.
Tuomarit arvostelevat kouluratsastuksen tapaan liikkeiden suorittamista, hevosen kuuliaisuutta, rentoutta ja askellajien lennokkuutta, kuskin apujenkäyttöä sekä teiden ajamisen tarkkuutta. Oma arvostelukohtansa on myös valjakon ulkonäölle.
Maratonosuutta ennen kuskeille ja groomeille järjestetään radannäyttö, jolloin metsissä, pelloilla ja teillä kulkevat reitit ja niille merkityt kilometrimerkit esitellään. Groomit tai kuskit tekevät reiteistä nuotit ja laskevat nopeudet ratamestarin antamien ihanneaikojen mukaan.
Kuskit ja groomit käyvät kävelemässä ja opettelemassa esteiden reittejä monena päivänä, useaan otteeseen ennen maratonosuutta.
Maratonkokeen pituus on luokan vaikeustasosta riippuen 6-17 km ja siihen sisältyy 5-8 estettä. Maraton sisältää kolme osiota ja koko radan suorittamiseen kuluu kultakin valjakolta tunnin verran aikaa.
Maratonin eri osuuksille on asetettu ihanneaika, jonka ylittämisestä ja alittamisesta seuraa virhepisteitä. Ensimmäisellä A-osuudella askellaji on vapaa. Sen jälkeen suoritetaan D-osuus, joka ajetaan käynnissä.
Kolmannella eli E-osuudella ajetaan esteitä. Esteet voivat muodostua esim. kivistä, puista tai muureista. Mukana voi olla myös vesieste ja siltoja. Estealueelle on merkitty kirjaimin portteja, jotka ajetaan ratamestarin määräämässä järjestyksessä mahdollisimman nopeasti.
Kukin valjakko voi sääntöjen puitteissa päättää itse esteillä ajamansa reitit riippuen esimerkiksi siitä, kumpaan suuntaan hevonen kääntyy paremmin.
Estealueilla vietetyt sekunnit muunnetaan virhepisteiksi – mitä kauemmin ajaa estettä, sitä enemmän kertyy virhepisteitä. Virhepisteitä tulee myös esim. vaunujen kaatumisesta tai jos groomi tippuu vaunusta. Esteisiin saatetaan laittaa myös putoavia osia kuten palloja tai puupalikoita, joiden pudottamisesta seuraa niin ikään virhepisteitä.
Valjakko hylätään mm. silloin, jos kuski ajaa esteellä väärin eikä korjaa ajamaansa väärää tietä tai jos valjakko menee nurin ja hevonen joudutaan irrottamaan vaunuista tai valjaista.
Tarkkuusosakilpailussa on 14-20 kartioista muodostettua porttia. Portin kartioiden etäisyys toisistaan on luokan vaikeustasosta riippuen 20-40 cm enemmän kuin kunkin valjakon vaununleveys. Ennen radan ajamista kuskit saavat tutustua rataan jalan.
Tarkkuusajossa pätee pitkälti samat säännöt kuin rataesteratsastuksessa. Kartioiden päällä on pallot, joiden tiputtamisesta seuraa kolme virhepistettä per este. Rataan voi sisältyä myös esim. silta tai erilaisia ajettavia kulmaesteitä. Lisäksi portit voidaan laittaa sarjaesteeksi ns. siksak- tai serpentiinimuotoon.
Valjakon tulee suorittaa rata ratamestarin määräämän enimmäisajan alittaen ja mahdollisimman vähän palloja pudottaen. Väärän radan ajamisesta valjakko hylätään. Tarkkuudessa voidaan järjestää myös uusinta.
Groomi eli vaunuavustaja on oleellinen osa valjakkoajoa. Ilman groomia valjakko ei voi startata yhteenkään osakokeeseen lukuun ottamatta pikkuponien luokkia.
Groomin tehtäviin kuuluu mm. valjakkotarkastuksessa tai palkintojenjaossa seistä hevosen edessä ja kuolaintarkastuksessa avata hevosen suun tarkastajalle.
Koulussa ja tarkkuudessa groomin tehtävä on lähinnä istua kyydissä ja näyttää hyvältä. Juhlavaunujen kanssa groomin varusteet voivat vaunutyypistä riippuen olla vanhan ajan mukaisesti joko hevosenhoitaja- tai matkustajahenkiset.
Maratonilla groomi seisoo vaunujen takaosassa vaihtaen painoa puolelta toiselle kaarteiden mukaan. Hänellä on erittäin tärkeä rooli pitää vaunuja pystyssä tiukoissa ja vauhdikkaissa kaarteissa sekä irrottaa vaunut niistä kuitenkaan poistumatta, jos valjakko ajautuu liian lähelle esteiden rakenteita ja jää jumiin.
Groomi pitää myös useimmiten huolta siitä, että valjakko pysyy maastossa oikealla reitillä ja ihanneajoissa.
Koulu- ja tarkkuusosakokeessa groomi ei saa sanoa radalla sanaakaan, eikä missään osakokeessa ottaa ohjista kiinni, käyttää jarrua tai piiskaa.
Suomalaisen valjakkoajon juuret voidaan yhdistää armeijan tykistöön, missä sitä harjoitettiin veto- ja ratsukkovaljakoilla. Ennen sotia Perkjärven tykistöleireillä järjestettiin 2-4 hevosen valjakoille nopeus- ja tarkkuuskilpailuja. Toiminta kuitenkin loppui, kun hevoset saivat väistyä motorisoitujen ajoneuvojen tieltä.
Nykymuotoinen valjakkoajo saapui Suomeen vuonna 1986, kun sipoolaisen Savijärven kartanon isäntä Rolf Simonsén alkoi herättää lajia henkiin. Samana vuonna Husaariratsastajat Ry järjesti ensimmäiset valjakkoajokilpailut. Siitä lähtien maassamme on kilpailtu valjakkoajossa aktiivisesti, vaikkakin kilpailevien valjakoiden määrä on pysynyt suhteellisen pienenä, noin 50 tietämillä.
Ensimmäiset suomalaiset valjakkoajon kilpailusäännöt tehtiin juuri ennen ensimmäisiä kilpailuja ruotsalaisten sääntöjen pohjalta. Käännöstyön teki Lasse Holmström.
Sittemmin Aarre Vainio sai tehtäväkseen kehittää Suomeen soveltuvat kilpailusäännöt, jotka pohjautuivat FEI:n sääntöihin. Suomalaisiin sääntöihin oli kuitenkin tehtävä paljon lievennyksiä lajin tunnettavuuden lisäämiseksi. Päänvaivaa tuotti myös ymmärrettävän suomalaisen valjakkosanaston kehittäminen, koska vanhan kansan murresanasto oli varsin tuntematonta.
Vainion kehitelmä oli myös ”Aloittelijan säännöstö”, joka on tosin voitu poistaa viimeisimmistä painoksista. Nykyiset suomalaiset valjakkoajon kilpailusäännöt ovat jo lähestulkoon yhtenevät FEI:n sääntöjen kanssa.
Tällä hetkellä Suomessa kilpaillaan hevosilla ja poneilla, yksikkö- ja parivaljakkoluokissa. Maassamme järjestetään kilpailuja ja valmennusta ruohonjuuritasolta kansainväliselle tasolle asti. Suomen ratsastajainliitolla (SRL) on kansallisella ja kansainvälisellä tasolla kilpaileville A- ja B-valmennusrenkaat. A-rengasta valmentaa ruotsalainen, moninkertainen nelivaljakoiden maailmanmestari Tomas Eriksson ja B-rengasta Ruotsissa asuva saksalainen Andreas Hesse , joka on aiemmin kilpaillut menestyksekkäästi mm. pari- ja tandem-valjakkoajoluokissa.
Vaikka laji on Suomessa verrattain pieni, maamme parhaat yksikkövaljakkokuskit kuuluvat myös maailman parhaisiin. Ensimmäiset yksikkövaljakoiden MM-kilpailut ajettiin vuonna 1998 Itävallassa. Arja Mikkonen FWB-hevosellaan SG Oberon voitti henkilökohtaista kultaa.
Vuonna 2000 kilpailut oli tarkoitus järjestää USA:ssa, mutta ne peruttiin maailmalla levinneiden eläintautien takia.
Vuonna 2002 ajettiin Ranskassa ja Suomi sai joukkuehopeaa. Joukkueeseen kuuluivat Arja Mikkonen – SG Oberon , Heidi Sinda – Jehun Viima ja Michaela ” Mici ” van Assendelft – Fakir .
Vuonna 2004 kilpailtiin Ruotsissa. Ben Simonsén hevosellaan Artemis sai henkilökohtaisen pronssimitalin ja Mici van Assendelft – Fakir oli viides. Suomen joukkue, johon kuului Simonsénin ja van Assendelftin lisäksi Arja Mikkonen – SG Oberon , sai jälleen hopeaa.
Vuonna 2006 kilpailtiin Italian Pratoni del Vivarossa. Suomea edustivat Arja Mikkonen – SG Oberon , Ben Simonsén – Artemis , Mici van Assendelft – Fakir sekä Sanna Tirkkonen – Candy Boy . Mikkonen sijoittui parhaana suomalaisena seitsemänneksi ja Suomi oli joukkuekilpailussa kuudes 19:stä samalla joukkueella kuin vuonna 2004.
MM-mitalien lisäksi suomalaisilla on hallussaan sekä henkilökohtaisia että joukkuemitaleita PM-kilpailuista.
Valjakkoajo on monipuolinen ja hauska laji sekä hevoselle, kuskille että groomille ja mielenkiintoinen seurattava yleisölle. Lisätietoja valjakkoajoon liittyvistä asioista saa parhaiten lukaisemalla läpi valjakkoajon kilpailusäännöt. Kilpailusäännöissä on kerrottu myös oleellisia valjakon varusteisiin liittyviä asioita.
Lisätietoja valjakkoajosta: http://www.valjakko.net
Valjakkoajon kilpailusäännöt ja kouluohjelmat: http://www.ratsastus.fi/uploads/valjakkosaannot2006.pdf
Teksti © Anna E. Vähäkuopus 10/2006
