Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Valjakkoajon valmennusrenkaat 2015

Maajoukkuevalmentajina toimivat Tomas Eriksson ja Henrik Høper. Tomas keskittyy ensisijaisesti hevosyksiköiden ja -parien valmentamiseen ja Henrik ponivaljakoiden valmentamiseen.

Valjakot hyväksytään valmennusryhmiin katsastuksen ja/tai kilpailukauden tulosten, kuskin esittämien kilpailutavoitteiden ja valmentajan suosituksen mukaan.

Maajoukkuevalmennus tähtää kansainvälisellä tasolla jo kilpailevien ja sinne nousevien valjakoiden valmentamiseen.

Valmennusryhmiin on valittu myös haastajia ja junioreita, joilla on katsastuksen perusteella edellytykset kehittyä maajoukkuetasolle.

Valmennuksien hinnat porrastetaan ryhmittäin. Suomen Ratsastajain Liiton maajoukkuevalmennuksen tavoitteiden mukaisesti MM-kilpailuihin ja muihin haasteellisiin kansainvälisiin kilpailuihin osallistuvien valmennuksia tuetaan muita valmennettavia enemmän.

Haastajien ja junioreiden osallistuminen valmennukseen on mahdollista ainoastaan suuremmalla omavastuulla valmennuksen kustannuksista.

Hintaryhmät ovat seuraavat:

1. (mj) Kansainvälisellä tasolla kilpailleet/kilpailevat
2. (H) Kansainväliselle tasolle pyrkivät
3. (J) Juniorit

Tarkempaa tietoa valmennusten hinnoista ja ajankohdista tulee myöhemmin.



Henrik Høperin valmennusryhmä:

  • Kalalahti Hannu - Hessin Vihtori (mj)
  • Kalalahti Leena - Vuohimäen Havu, (Judym) (mj)
  • Friis Anne - Friisin Paletti (H)
  • Härkönen Annika - Conversano Legeny (H)
  • Sinda Heidi - Gnist Varde (H)
  • Takkinen Raisa - Marttilan Maybach (H)
  • Vilenius Sari - Silent's Black Queen (H)
  • Haapakoski Laura - Kokonas (J)
  • Karhusaari Wilma - Beniamin (J)
  • Liski Tuuli - Nikolai (J)
  • Suhonen Luna - Ai. Ka. Cheelia (J)
  • Tamminen Annika - Gnomas (J)


Henrikin perusryhmän koko 12 valjakkoa, kaksi paikkaa varataan erikseen sovittaville Tomaksen ryhmän valjakoille tai valmentajan hyväksymille katsastettaville.

Varalla:

  • Bishop Deilina - Santalan Diana (H)
  • Finell Ann-Katrin - Bamblys (H)


Tomas Erikssonin valmennusryhmä:

Holmasto Tove-Maria (mj)
Siglavy Cicero & Pluto Hires
3 ajoa/pv1,5 hKuskit kertovat ilmoittautumisen yhtydessä ajavatko he 2 vai 3 ajoa/pv
Tauriainen Jarmo (mj)
Yk Dark Pierro & Yk Dark Henk & Dark Ulkje & Tracy
3 ajoa/pv1,5 h
Heikinheimo Jouni (mj)
El Carillo
2 ajoa/pv1 h
Järvinen Talvikki (H)
Danser T
2 ajoa/pv1 h
Heikinheimo Jouni
Careiro

1 ajo/pv

0,5 h
Yhteinen ajoaika Talvikin kanssa.
Järvinen Talvikki (H)
Roy Jones
Yhteinen ajoaika Jounin kanssa.
Simonsen Ben (H)
SG Felice (SG Hard Rock)
2 ajoa/pv1 hvähintään 1 ajo/pv 1. hevosella, mahdolista ajaa 1 ajo/pv 2. hevosella
Särmäharju Marko (mj)
Coen D tai Awandro
2 ajoa/pv1 h
Vähä-Erkkilä Leena (mj)
S.W. Summer's Dream Prince
2 ajoa/pv1 h


Varalla (2 ajoa/pv) tässä järjestyksessä:
1. Heidi Sinda - Instruktor
2. Ponikuskit, jotka tähtäävät MM-kilpailuun
3. Kokeneiden kuskien uudet hevoset


Aluevalmennettavat 2015

  • Bishop Deilina / Santalan Diana
  • Finell Ann-Katrin / Bamblys
  • Jokinen Leena / Ivanhoe av Friheten
  • Karhusaari Wilma / Hessin Lilli (J)
  • Koski Heidi / Felicity Miris
  • Lahti Taru / SG Iriana
  • Liitiä Piia / Piian Pimu
  • Liski Tuuli / Öinen Sirpitär (J)
  • Pusa Pekka / Vinha-Liinu
  • Rosenström Annika / SMK Sointu
  • Sintonen Elina / Werttina
  • Snellman-Eerola Kristiina / Veere G
  • Söderholm Tove / Lumina II
  • Tamminen Riitta / Adel
  • Valtonen Päivi / Aarteen Viuhti & Kotimäen Tigeress, Pikku Otto
  • Visakoivu Kirsi / Pikku-Epeli



Katsastamaan tulossa:

  • Jokinen Leena / Swinghill's Paulette
  • Kallioinen Ida / Stonecastle's Wild Prince (J)
  • Kalliosaari Anna / Jinke van Toarp
  • Kuivamäki Tanja / Stasis
  • Merimaa Lia / Merimaan Ruu
  • Niskanen Heidi / Rose's Lorraine, Rose's Catherine
  • Pietilä Kirsti / GLS Supernatural Eclipse Sunset Sky, SLC Darmond Sweet Tangerine
  • Rinne Laura / Elounelma
  • Setälä Johanna / Kuller
  • Sorjonen Pinja / SG Hop Scotch (N)
  • Valtonen Päivi / Pallas Rivttes Warrior
2015/valmennusrenkaat2014.txt · Viimeksi muutettu: 2016/07/25 16:42 (ulkoinen muokkaus)